Versonpuoti

Versonpuoti Versonpuoti on todellinen hyvän mielen puoti Oulun seudulta. Palvelemme verkkokaupassamme sekä kivijalkakauppamme tiloissa Kempeleessä. Olet tärkeä! Nähdään!
(290)

Valikoimastamme löydät persoonalliset kankaat ja vaatteet moneen makuun ja käyttötarkoitukseen. Versonpuoti on vuonna 2011 perustettu perheyritys. Toimintamme alku oli pienimuotoista lasten ja naisten vaatteiden yksittäiskappaleiden ompelua asiakkaiden toiveiden mukaan. Kysyntä kuitenkin kasvoi nopeasti siinä määrin, että tuli aika tehdä asioita ammattimaisemmin. Aluksi tuotevalikoimamme painottui

kankaisiin ja niiden myyntiä helpottamaan avasimme verkkokaupan vuoden 2012 lopulla. Pian verkkokaupan avauduttua alkoi kysynnän seurauksena vahvistua ajatus, että haluamme upeat kuosimme kangasmallistojen lisäksi myös valmisvaatetuotteiksi. Kesällä 2013 julkaisimme ensimmäisen uniikin vaatemallistomme. Ajan saatossa kolme kertaa vuodessa ilmestyvästä mallistosta on kasvanut monipuolinen kokonaisuus tuotteita arkeen ja juhlaan. Vaatemallistot suunnitellaan Kempeleessä, kuosit ostetaan kotimaisilta alan ammattilaisilta ja tuotteet ommellaan Tallinnassa, Virossa. Avainsanoja tuotteillemme ovat laatu, kestävyys, ekologisuus sekä ajattomuus, iloa ja värejä unohtamatta. Kankaamme painetaan Euroopassa ja suurin osa kankaistamme on luomupuuvillaa. Toimipisteemme sijaitsee Kempeleessä hyvien kulkuyhteyksien päässä. Osallistumme vuosittain myös monille käsityö- ja vaatetusalan messuille ympäri Suomen. Tervetuloa tutustumaan ihan kasvokkain!

03/08/2026

On elokuu ja se meinaa sitä, että on hyvä hetki alkaa valmistautumaan syksyä kohti. 🧡 Tässä muutama mainio vaihtoehto viileneviin iltoihin!

01/08/2026

Nyt niitä taas löytyy - kaksi uutta YÖmekkoa saatavilla! 😍 YÖmekko on valtavan mukava, pehmeästä trikoosta valmistettu arjen lempivaate.
Kuoseina nähdään tällä kertaa Elina Antilan Tiikerinlilja puuteri ja Porojen poluilla musta/pinkki.

Näistä on sanottu, että tuppaavat unohtumaan ylle koko päiväksi, kun ovat niin ihania… 😁 Onko sinulle koskaan käynyt näin?

30/07/2026

Viisi ihanaa uutuuskuosia syksyyn! 😍

Näistä kaikista kuoseista saatavilla nyt useita erilaisia ja eri mallisia lempivaatteita, joihin on mukava pukeutua ilmojen viiletessä ja syksyn pikkuhiljaa saapuessa. 🍂🧡

Eleganssi 🤎, Tiikerinlilja 🌸, Hetkiä 🍃, Rakkaudella 🌺 vai Porojen poluilla 🦌, mikä näistä valikoituisi sinulle päälle syksyn tullen? 🥰

𝑯𝒆𝒕𝒌𝒊𝒂̈ 𝒉𝒖𝒗𝒊𝒍𝒂𝒍𝒍𝒂 -uutuusmallisto myynnissä nyt!Syksyn ensimmäiset uutuudet saapuivat ja tässä ensimmäisessä saapumiserä...
29/07/2026

𝑯𝒆𝒕𝒌𝒊𝒂̈ 𝒉𝒖𝒗𝒊𝒍𝒂𝒍𝒍𝒂 -uutuusmallisto myynnissä nyt!

Syksyn ensimmäiset uutuudet saapuivat ja tässä ensimmäisessä saapumiserässä saimme nämä viisi ihastuttavaa uutuuskuosia:

🤎 Eleganssi
💚 Hetkiä
🦌 Porojen poluilla
🌸 Tiikerinlilja
🌺 Rakkaudella

Saatavilla on ihania collegepaitoja, trikoo- ja collegemekkoja, maksimekkoja, tunikoita ja collegetakkeja pikkuhiljaa tuloaan tekevään syksyyn. 🍂 Kaikki uutuudet saatavilla nyt verkkokaupasta ja heti klo 10 myös meidän Kempeleen myymälästämme!😍 Mikä näistä on sun suosikki?❤️

Hetkiä huvilalla -syysmallistomme ensimmäiset uutuudet julkaistaan 29.7. klo 9!🤎 Emme millään malttaisi odottaa, että sa...
26/07/2026

Hetkiä huvilalla -syysmallistomme ensimmäiset uutuudet julkaistaan 29.7. klo 9!🤎

Emme millään malttaisi odottaa, että saamme näyttää teille mitä kaikkea ihanaa sieltä onkaan tulossa!😍 Joten tässä pieni sneakpeak ensimmäisistä uutuuskuoseista, mitäs pidätte?👀❤️

25/07/2026

Hetkiä huvilalla -syysmallistomme ensimmäiset uutuudet myynnisssä 29.7. klo 9. 😍

Tiedätkö sen tunteen, kun jokin väri vaan on niin herkku, että se saa hymyn nousemaan huulille?Meidän auringonkeltainen ...
24/07/2026

Tiedätkö sen tunteen, kun jokin väri vaan on niin herkku, että se saa hymyn nousemaan huulille?

Meidän auringonkeltainen SAUNAtakki on juuri tällainen. Se tuo päivääsi iloa, lämpöä ja ripauksen auringonpaistettakin mukanaan. ☀️💛

Jos sydämesi puolestaan sykkii rauhalliselle ja pehmeälle sävylle, on meidän laventeli SAUNAtakki nappivalinta rentouttaviin hetkiin niin kotona kuin reissun päälläkin. 💜🌿

Meidän mielestämme molemmat värit ovat aivan ihania! Kumpi tuntuisi enemmän sinulta just nyt, 💛 vai 💜?
Kerro se meille kommenteissa emojilla! 👇 Kiitos jo etukäteen!

Lämpimästi tervetuloa ihastelemaan suosikkivärejäsi kuvien kautta verkkokauppaamme tai sovittelemaan tuotteita myymäläämme Kempeleeseen, yksin tai ystävän kanssa. Nähdään! 😘👋

📩 Kurkistitko jo sähköpostiisi?Lähetimme uutiskirjeen tilaajillemme pienen kesäyllätyksen. 🌾 Jos olet tilaaja, kannattaa...
23/07/2026

📩 Kurkistitko jo sähköpostiisi?

Lähetimme uutiskirjeen tilaajillemme pienen kesäyllätyksen. 🌾 Jos olet tilaaja, kannattaa käydä vilkaisemassa saapuneet viestit. Ja jos et vielä kuulu uutiskirjeen tilaajiin, ehdit vielä mukaan. Tilaajien postilaatikkoon päätyy silloin tällöin etuja, jotka eivät näy muualla.

🤍 Liity uutiskirjeen tilaajaksi verkkosivuillamme: https://omniform1.com/forms/v1/landingPage/6548c7f86226e183048b5608/655caf4e9452644b50d3c9c6

Postarit 3,90€ loppuviikon ajan! 💛
23/07/2026

Postarit 3,90€ loppuviikon ajan! 💛

22/07/2026

POV: Kun oot kateellinen sun kamun kesäasusta. 🤭

Osoite

Kiertorata 14
Kempele
90440

Aukioloajat

Maanantai 10:00 - 18:00
Tiistai 10:00 - 18:00
Keskiviikko 10:00 - 18:00
Torstai 10:00 - 18:00
Perjantai 10:00 - 18:00
Lauantai 10:00 - 16:00

Puhelin

+358451738900

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Versonpuoti :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Versonpuoti :lle:

Oikopolut

Jaa