10/05/2026
Perjantaina oli erityinen päivä, kun
Pirkanmaan Kulttuurirahasto antoi tukensa mun työlle 🙏🥂.
..Syksylle on tiedossa siis iso näytös/mallistoprojekti, jota voin työstää ihan erilailla paneutuen ja vähemmällä paineella nyt apurahan turvin, kuin aikaisempina vuosina 🧘🏻🧠✂️ . Pysykäähän kuulolla 😉!
Ja ihan kaikista kivointa tässä on, että en tee hommaa yksin, vaan mukana näytösprojektissa on aikas huippu porukka (!!!), jonka kuluja saadaan tällä rahalla myös katettua 💛
Juhlassa mietittyä:
Näin ekakertalaisena oli jotenkin mukava tajuta, että tämä systeemi palvelee niin nuoria opiskelijoita soitinhankinnoissa, yhteisöjä, kuin pitkän linjan ammattitaiteilijoita. Kaikkia sulassa sovussa.
Rahaston hoitokunnan pj Helena Hiilivirta kuvasi omassa puheenvuorossaan suomalaisen taiteen ja kulttuurin olemassaoloa osaksi "sosiaalista huoltovarmuutta". Tämmöistä muotoilua ei ehkä olisi voinut kuvitella tuohon kontekstiin vielä muutama vuosi sitten🫥 . M***a sitähän se just on.
Juhlassa puhui myös kaksi itselle resonoivaa, kovaa naistaitelijaa: ja . Puheissa kuului vahvana pohjanuottina kritiikki nykyistä politiikkaa kohtaan, ja toive nähdä taiteellinen työ itsessään arvokkaana, ilman että sitä pitää sanoittaa joksikin muuksi, "hyödylliseksi", muualta lainatuin termein.
Ja rahahan on tiukassa. Ja entistä enemmän näiden yksityisten lahjoittajien varassa. Joten samalla kun tästä mahdollisuudesta iloitsee, ei voi olla miettimättä, että tavallaan tää raha on joltain toiselta pois, ja olisko se joku toinen ansainnut sen enemmän 🫥 ... M***a kaippa tämä on ihan kohdillaan, jos 18 aiempaa vuotta näytösjutut on tehnyt ihan vaan rakkaudesta lajiin 🫠 🤔 . Eli vaikka apuraha on tunnustus, niin se ei oo mikään rahapalkinto, vaan rahoitus tulevalle työlle.
M***a siis, oon ylpee että sain tän 🙌 ja iloinen, että mun työn konteksti ja materiaali nähtiin hyväksyttävänä ja kiinnostavana myös tässä ympäristössä: Jakajan pointatessa sivukommentissaan "materiaalin", kun astelin kumihameessa lavalle 👀😁.
Ihan tosi iso kiitos 🙏 ja Ritva ja Veikko Lapinleimun rahasto 🙏