Katja pukee

Katja pukee Kosmetologi ja meikkaaja - Olen suorittanut pukeutumisneuvojan tutkinnon ja rakastan erilaisia tyylejä ja niiden kuratointia.

Toimin yrittäjänä Kauneuskeskus ILOssa Kauneuden ammattilainen yli 10 vuoden kokemuksella. Uutta ja toimivaa etsivä, samalla innostunut ja epäilevä kosmetiikan ihmeelliseen maailmaan hurahtanut ikuinen etsijä.

85 vaatetta, sillä määrällä voisimme tulla näillä leveysasteilla toimeen. Jotta voisimme kestävästi elää täällä 🌎meidän ...
11/06/2023

85 vaatetta, sillä määrällä voisimme tulla näillä leveysasteilla toimeen. Jotta voisimme kestävästi elää täällä 🌎meidän täytyy vähentää kulusta, varsinkin tekstiilien kulutusta, joka on iso saastuttaja. Siksi vuodessa voi kestävästi hankkia korkeintaan 5 uutta vaatekappaletta. 5/85 kaavalla vaatevarasto uusiutuu 17 vuodessa! Siksi vaatteet kannattaa valita kestävistä materiaaleista, niitä kannattaa hoitaa oikein ja valita yhteensopivia ja yhdisteltäviä vaatteita.
Pukeutumisneuvoja auttaa myös minimoimaan vaatekaapin toimivaksi. Aina ei ole kyse lisäämisestä, vaan myös vähentämisestä. Ota yhteyttä jos kaipaat ryhtiä ja punaista lankaa jo olemassa olevaan vaatevarastoosi!




Ai vitsit miten kivaa oli! Pidettiin siis instalive  ja soviteltiin upeita   asuja meidän malleille, jotka edusti upeast...
10/05/2023

Ai vitsit miten kivaa oli! Pidettiin siis instalive ja soviteltiin upeita asuja meidän malleille, jotka edusti upeasti erityyppisiä vartaloita ja olivat upean näköisiä itselleen valituissa vaatteissa! 😍 kiitos kun sain olla mukana ja kiitos upeat mallit ja koko tiimi!

  = pellavavaatteet.Tämän ilmavan luonnonmateriaalin ominaisuuksiin kuuluu rypistyminen. Siitä ei siis kannata ottaa str...
07/05/2023

= pellavavaatteet.
Tämän ilmavan luonnonmateriaalin ominaisuuksiin kuuluu rypistyminen. Siitä ei siis kannata ottaa stressiä vaan antaa kauniiden, pehmeiden ryppyjen olla kuin leppeä kesäpäivä.
Kuvan toppi
Hieman pyöreä helma laskeutuu kauniisti lanteille muodostamatta leventävää vaakalinjaa lantiolle. Malli sopii monelle vartalotyypille.
Tästä lisää instalivessä keskiviikkona klo 18.30 🤩






Instalive 10.5. Klo 18.30 - pysyttele kanavalla! Olen Niinmun liikkeessä koostamassa asukokonaisuudet kevääseen & kesän ...
03/05/2023

Instalive 10.5. Klo 18.30 - pysyttele kanavalla! Olen Niinmun liikkeessä koostamassa asukokonaisuudet kevääseen & kesän menoihin! Liven osallistujille luvassa yllätysetu!
Niinmun design on upea, vastuullinen merkki Turun ihanasta saaristosta!
Kivan skandinaaviseen menoon sopivaa, laadukasta ja yhteensopivaa mallistoa, jossa on kokoja ja malleja monelle vartalotyypille. on ollut valopilkku kotimaisen uuden suunnittelun taivaalla ja tekee upeaa työtä vastuullisen ja samalla käyttökelpoisten vaatteiden ja asusteiden puolesta.
Ihanaa päästä koostamaan kokonaisuuksia heidän liikkeeseen 😍🥰
Nähdään siis instalivessä 10.5 klo 18.30 🤩🤩

Loaferit - aina menossa mukana ja aina välillä muodissa!Klassinen loafer käy työhön ja klassiseen pukeutumiseen housun k...
03/05/2023

Loaferit - aina menossa mukana ja aina välillä muodissa!
Klassinen loafer käy työhön ja klassiseen pukeutumiseen housun kanssa.
Ärhäkämmissä versioissa on korkoa ja korokepohjaa, jolloin ne näyttävät hyviltä myös hameen parina.
Kun hankit laadukkaat, nahkaiset loaferit ja hoidat niitä oikein, ne ovat pitkäaikainen kaveri.
Huollata heidät säännöllisesti suutarilla ja käytä kenkäkiilloketta ja säilytä oikein, puhdista lika heti käytön jälkeen ja käytä lepolestejä.

Kuva






Valkoiset tennarit ovat yksi niistä vaatekappaleista, jotka voit ostaa ja käyttää monissa eri tilanteissa ja yhdistellä ...
27/04/2023

Valkoiset tennarit ovat yksi niistä vaatekappaleista, jotka voit ostaa ja käyttää monissa eri tilanteissa ja yhdistellä rentoon tai tyylikkääseen asukokonaisuuteen.

Miten voit käyttää valkoisia tennareita:

- Työpaikalle: Yhdistä valkoiset tennarit siisteihin farkkuihin ja klassiseen bleiseriin ja olet rennon tyylikäs
- Kaupunkilomalle: Valkoiset tennarit ovat loistava valinta kaupunkilomalle, sillä ne ovat mukavat ja lämpimät. Tyylikkään asun saat esimerkiksi käyttämällä niitä culotte-housujen, raidallisen topin ja bleiserin kanssa.
- Vapaa-aikaan: Valkoiset tennarit sopivat loistavasti rentoihin asukokonaisuuksiin. Löysät farkut, mekko, tai shortsit ja raidallinen t-paita yhdessä valkoisten tennareiden kanssa luo kepeän ja tyylikkään lookin.

Valkoiset tennarit ovat vaatekaapin klassikko.

Pidä tossut hyvässä kunnossa antamalla niille lepopäivä käytön välissä ja pesemällä ne varovasti käsin vaikka vanhalla hammasharjalla ja miedolla saippualla. Varastoi tossut omassa laatikossaan.

Kuva








Saanko esitellä: ystävämme bleiseri -  todella monipuolinen vaatekappale, joka antaa tyylikkään ja ammattimaisen ulkonäö...
26/04/2023

Saanko esitellä: ystävämme bleiseri - todella monipuolinen vaatekappale, joka antaa tyylikkään ja ammattimaisen ulkonäön. Se sopii kaikenlaisiin tilanteisiin, kuten haastatteluihin, tapaamisiin, töihin, cocktail-tilaisuuksiin ja pieniin juhliin.

Bleiserit ovat saatavilla monissa eri väreissä, materiaaleissa ja malleissa, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva eri tilaisuuksiin ja budjettiin. Tärkeintä on löytää malli, joka sopii vartalotyyppisi ja saa sinut tuntemaan olosi upeaksi.

Bleiserit ovat todellisia vaatekaapin työjuhtia: esimerkiksi, sen voi yhdistää housuihin täydellisessä bisnes-asussa tai pukeutua bleiserin ja hameen yhdistelmään. Rentona päivänä farkut ovat bleiserin paras kaveri. Yhdessä mekkojen kanssa, ryhdikäs bleiseri antaa särmää asuun.

Kuva






Tulevana kesänä yksi kuumimmista trendeistä on pitkä farkkumaksihame. Kerrankin trendi, joka on käytännöllinen ja sopii ...
26/04/2023

Tulevana kesänä yksi kuumimmista trendeistä on pitkä farkkumaksihame.
Kerrankin trendi, joka on käytännöllinen ja sopii moneen menoon. Farkkumaksihametta voit käyttää jo keväällä sukkahousujen kanssa ja se toimii myös lämpöisinä kesäpäivinä.

Pitkä farkkumaksihame näyttää upealta, kun sen yhdistää rennon yläosan kanssa. Tämä on erinomainen valinta kun haluat näyttää coolilta. Voit myös pukea hameen tyylikkäämmin, kokeile sitä valkoisen neuleen ja vaikka kiilakorkokenkien kanssa. Tämä asu on täydellinen työpaikalle, juhliin tai vaikka romanttiselle päivätreffille.

Lisää asuun rento olkalaukku, näyttävä vyö ja suuret aurinkolasit luodaksesi rennon m***a asiallisen kokonaisuuden.

Jos et vielä omista pitkää farkkumaksihametta, niin tänä kesänä on hyvä syy hankkia se.

Maksihame sopii useimmille vartalotyypeille. Lyhyen naisen pukeutumiseen suosittelen mieluummin klassisen mittaista farkkuhametta.

Kuva






Mikään ei ole niin klassinen kuin hyvä t-paita. Vaikka t-paidat usein liitetään rennon särmikkääseen tyyliin, niitä void...
25/04/2023

Mikään ei ole niin klassinen kuin hyvä t-paita. Vaikka t-paidat usein liitetään rennon särmikkääseen tyyliin, niitä voidaan käyttää monella eri tavalla, jotta ne istuvat kaikkiin tyyleihin sopiviksi.

T-paita on helppo pukea erilaisten vaatekappaleiden kanssa. Se sopii loistavasti yhteen sopivan bleiserin ja housujen kanssa, jolloin saat luotua tyylikkään business-asun. Jos haluat pukeutua rennommin, yksinkertainen t-paita farkkujen ja lenkkareiden kanssa on aina hyvä valinta.

T-paidat ovat helppohoitoisia ja edullisia. Kannattaa hankkia erilaisia malleja ja värejä.

Pukeutumisneuvonnassa opit, mitkä hihan pituudet ja pääntiet sopivat juuri sinulle.

Kuva








Give me the right shoes and I conquere the world! M***a miten voit varmistaa että sinun kenkäsi kestävät pitkään ja näyt...
25/04/2023

Give me the right shoes and I conquere the world!

M***a miten voit varmistaa että sinun kenkäsi kestävät pitkään ja näyttävät hyvältä koko niiden elinkaaren ajan? Tässä muutamia vinkkejä, jotka auttavat sinua hoitamaan kenkiäsi parhaalla mahdollisella tavalla.

1. Suojaa uudet kengät ennen ensimmäistä käyttöä. Tämä auttaa estämään likaa ja kosteutta imeytymästä kenkään. Käytä suihkutettavaa kenkäsuoja-ainetta, jotta kenkien materiaali pysyy siistinä ja raikkaana.

2. Muista puhdistaa kenkäsi säännöllisesti. Tämä auttaa estämään pölyn, lian ja muiden epäpuhtauksien kerääntymistä kenkään. Muista käyttää oikeanlaista puhdistusainetta riippuen kengän materiaalista.

3. Anna kenkien kuivua hyvin ennen käyttöä. Varmista, että kosteudella on aikaa haihtua. Älä koskaan yritä kiihdyttää kuivumisprosessia esimerkiksi kuivaimella.

4. Käytä sopivaa kenkienhoitotuottetta. Sen avulla hoidat kenkiäsi parhaiten. Käytä eri tuotteita ja tarvikkeita eri kenkämateriaaleille tarpeen mukaan.

5. Huolellinen säilytys pitää jokaisen parin hyvässä kunnossa.

6. Hyvä suutari pitää kengät kuosissa, korjaa, venyttää ja paikkaa ja häneltä löydät myös oikean kotihoitotuotteen.

Kuva









Klassinen hame - monen menon perusvaate.Tiesitkö että hameen mittoja on 9 mikroministä aina lattiaan ulottuvaan täyspitk...
25/04/2023

Klassinen hame - monen menon perusvaate.
Tiesitkö että hameen mittoja on 9 mikroministä aina lattiaan ulottuvaan täyspitkään?
Ja jokaiselle vartalotyypille löytyy vähintään muutama pukeva mitta.
Vartaloanalyysissä otetaan mitat ja katsotaan vartalon mittasuhteet. Testikankailla testataan parhaat vaihtoehdot helman mitoiksi. Samalla määritellään parhaat pääntiet ja hihan pituudet.
Näistä saat oman digitaalisen tyylioppaan tueksi ostosten tekoon.
Vartaloanalyysi kestää tunnin ja sen hinta on 85 e sisältäen sähköisen tyylioppaan.

Kuvan hame






Trendikäs nahkarotsi on vaatekaapin monipuolinen työjuhta - klassikko, jotka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Oikea valin...
24/04/2023

Trendikäs nahkarotsi on vaatekaapin monipuolinen työjuhta - klassikko, jotka sopii niin arkeen kuin juhlaan.
Oikea valinta naiselle, joka haluaa olla tyylikäs ja moderni samaan aikaan.

Sen lisäksi, että se on klassinen, se on myös helppo yhdistettävä lähes kaikkiin asuihin ja antaa naiselle asennetta korostaen itsenäisyyttä ja voimaa.

Nahkarotsi sopii niin bileisiin kuin toimistollekin ja sitä voi käyttää eri tilanteissa: sen voi pukea mekon päälle, farkkujen kanssa tai pukea sen hyvin leikatun housupuvun päälle, mikä korostaa tyylikästä power dressing -ilmettä.

Monien mahdollisuuksien vaatekappale! Ja aivan yhtä hyvä keinonahkaisena, jolloin se on myös vegaaninen vaihtoehto.

Nahkarotseja on monella mitoituksella ja ne voivat ulottua boleropituudesta haarapituuteen. Vartaloanalyysissä kartoitamme juuri sinulle kauneimman mitan ja oikean koon.
Kuva










Osoite

Turku
20100

Puhelin

+358447001818

Nettisivu

http://katjapukee.fi/

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Katja pukee :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Katja pukee :lle:

Jaa