Sikaihana

Sikaihana Vaatteet, asusteet, tilkkupeitot. Valmiina sekä tilauksesta. Korjausompelupalvelu. Alihankintaompel Alihankintaompelua yrityksille.

Sikaihania vaatteita, tilkkupeittoja ja asusteita sekä korjausompelua. Ompelu on aina ollut osa elämääni, lapsena ompelin käsin barbien vaatteita ja omaa lasta odottaessani vuonna 2008 hurahdin kestovaippojen ompeluun ja siitä vaatteiden tekoon. Olen valmistunut 2005 nahka- ja turkisvaatetuksen artesaaniksi, mistä on omat etunsa mm.kaavoituksessa, m***a hyvin paljon olen itse oppinut sinnikkäällä

harjoittelulla ja tekemällä, tekemällä ja tekemällä.

2009 tahdoin vaatteisiin oman tuotemerkin. Olin aiemmin ommellut tyttärelleni pipon jonka otsalla luki sikaihana ja siihen oli painettu possun kuvia, no siitähän se ajatus sitten lähti. Silloin elettiin pahinta sikainfluenssa kautta ja minun huumorintajullani on vain hyvää tuuria, että kirjoitin sikaihana enkä H1N1.

2015 loppukesästä havahduin, että Sikaihanaa pyydetään jälleenmyyntiin. Tilkkupeittoja olin tehnyt tilauksesta jo useampia ja vaatteitakin kyseltiin kovasti. Ja niin kuin aina elämässä taas mentiin vaistonvarassa eteenpäin ja tällä kertaa vaisto johdatti hakemaan nuorten yrittäjyyspaja kurssille jonne pääsin ja jonka lähiopetus päättyi 11.12.2015.

18.1.2016 on Sikaihanan yrityksen syntymäpäivä ja minun elämäni ensimmäinen päivä yrittäjänä. Jos sinäkin haluat pukeutua Sikaihanasti tai vaatteesi kaipaavat korjausta, ota rohkeasti yhteyttä :)

Vielä yhdet hihan lisäykset hihattomaan mekkoon. Hihojen mallista keskustellaan aina asiakkaan kanssa mitä haluaa. Tässä...
11/06/2026

Vielä yhdet hihan lisäykset hihattomaan mekkoon.

Hihojen mallista keskustellaan aina asiakkaan kanssa mitä haluaa. Tässä tapauksessa asiakas toi toisen mekon malliksi missä oli kivat hihat ja halusi samanlaiset tähän. Ja mehän tehdään 😁

Kesän toisena pop up myyjänä on . Sajun valikoimissa on koruja, kortteja, vihkoja, hiirimattoja, pussukoita, mustekyniä,...
10/06/2026

Kesän toisena pop up myyjänä on . Sajun valikoimissa on koruja, kortteja, vihkoja, hiirimattoja, pussukoita, mustekyniä, kirjanmerkkejä ja vaikka mitä kaikkea muuta. Poikkea tutkimaan ✨

Viimeviikon myydyin tuote ✨️ huivipanta ✨️Kesän kevyin päähine. Sopii lapsille ja aikuisille. Löytyy lipallisena ja lipa...
10/06/2026

Viimeviikon myydyin tuote
✨️ huivipanta ✨️

Kesän kevyin päähine. Sopii lapsille ja aikuisille. Löytyy lipallisena ja lipattomana ja useilla eri kuoseilla ✨️

Lipaton 18€
Lipallinen 23€

Postitse toimitus +6€. Tilaukset sähköpostilla (kerttu [at] sikaihana.fi) tai viestillä fb/ig.

No nyt on söpöä 😍 Kesän pop upissa  eli valtava määrä korvakoruja, kaulakoruja, avaimenperiä, tarroja, vihkoja, postikor...
09/06/2026

No nyt on söpöä 😍 Kesän pop upissa eli valtava määrä korvakoruja, kaulakoruja, avaimenperiä, tarroja, vihkoja, postikortteja ja mitä kaikkea muuta ihanaa ✨

❗Pesulan poikkeavat toimitusajat❗Olemme lomalla 19.6.-28.6. jolloin ei tule eikä lähde pyykkiä.Seuraava pyykki lähtee to...
09/06/2026

❗Pesulan poikkeavat toimitusajat❗
Olemme lomalla 19.6.-28.6. jolloin ei tule eikä lähde pyykkiä.
Seuraava pyykki lähtee torstaina 11.6. ja se palautuu meille torstaina 18.6.

18.6. lähtevät pyykki palautuu meille 2.7.

Eli jos haluat pyykkisi puhtaana ennen juhannusta tuo se meille viimeistään KESKIVIIKKONA 17.6.

08/06/2026

Pieni erä Hattarallan tekemiä kortteja nyt meillä myynnissä 🤩 Siis nää on niin hienoja!! Ja kaikkia on sit vaan yks eli tosi uniikkeja myös.

Tuntuu jo aivan kesältä 🌞 Ihana auringonpaiste ja lämpö, m***a ennekuin lähdetään nauttimaan ulkoilusta (kissan kanssa p...
08/06/2026

Tuntuu jo aivan kesältä 🌞 Ihana auringonpaiste ja lämpö, m***a ennekuin lähdetään nauttimaan ulkoilusta (kissan kanssa pihassa ja sen jälkeen kävelystä töihin) laitetaan viikkoinfo

🐽 Korjausompelun jono viikolla 27.
🐽 Loma 19.6.-28.6. Myymälä suljettu. Töitä saa tuoda jonoon ja niitä onkin jonossa jo loman jälkeiselle viikolle. Ole ajoissa juhlapukujen kanssa!
🐽 Kesän ajan pop upissa ja
🐽 lähtevät pyykit meille viimeistään keskiviikkona. Viimeinen kuorma ennen lomaa saapuu 18.6. ja silloin lähtevä palautuu 2.7.
🐽 Heinäkuussa palvelemme ti 12-18, ke-pe 9-16, la-ma suljettu.

✨10v juhlavuoden seuraajatavoite, viimeviikosta +3 seuraajaa. Kuka sitä kesällä mitään somea ehtii ja jaksaa kun on niin paljon kaikkea muuta 😁

Tervetuloa, osoite vanha tuttu Mikkolantie 2, Ylöjärvi. Pihassa reilusti parkkitilaa ja nyssekin kulkee melkein ovelle.
Olemme avoinna ma 12-18, ti-pe 9-16 ja muut ajat sopimuksen mukaan.

SIIS MUISTATSÄ VIELÄ TÄN? SUNNUNTAI.Sikaihanan 10v synttärivuoden kunniaksi julkaisemme läpi vuoden sunnuntaisin"siis mu...
07/06/2026

SIIS MUISTATSÄ VIELÄ TÄN? SUNNUNTAI.
Sikaihanan 10v synttärivuoden kunniaksi julkaisemme läpi vuoden sunnuntaisin
"siis muistatsä vielä tän?" sunnuntai julkaisuja joissa muistelemme hetkiä, tuotteita, tapahtumia ja kaikkea menneiltä vuosilta.

Vieläkö kuhajutut on hauskoja 😅 Tällä kuvalla on kalasteltu lisää seuraajia kun teitä oli siellä vasta alle 500. Toimisko vieläkin, nyt teitä on jo himpun vajaa 3000 (facebook) 🤩

Viimeaikoina ollaan loihdittu useampaankin mekkoon hihat kun niitä ei alkuperäisissä ole ollut.Tässä vähän kevyempi vers...
05/06/2026

Viimeaikoina ollaan loihdittu useampaankin mekkoon hihat kun niitä ei alkuperäisissä ole ollut.
Tässä vähän kevyempi versio.

10-vuotis synttärivuoden kunniaksi jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina kaikki Sikaihanan tuotteet -10% 🥳
05/06/2026

10-vuotis synttärivuoden kunniaksi jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina kaikki Sikaihanan tuotteet -10% 🥳

Osoite

Mikkolantie 2
Ylöjärvi
33470

Aukioloajat

Maanantai 12:00 - 18:00
Tiistai 09:00 - 16:00
Keskiviikko 09:00 - 16:00
Torstai 09:00 - 16:00
Perjantai 09:00 - 16:00

Puhelin

+358456642560

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sikaihana :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa